Palsa

Palsa Trailer

Alkuperäinen nimi Palsa
Lajityyppien Komedia, Draama
Ensi-ilta
Tuotantovuosi 2014
Tuotantomaa Suomi
Ohjaajat Pekka Lehto
Näyttelijät Maria Järvenhelmi, Markku Peltola, Tuomas Uusitalo, Tiina Weckström, Janne Reinikainen, Antti Raivio, Aimo Räsänen, Margit Lindeman
Levittäjä Isla Sales

Tiivistelmä

PALSA on kouraiseva ja väkevä retki suomalaisen miehen ja taiteilijan Kalervo Palsan maailmaan ja seikkailuihin ohjaaja Pekka Lehdon mestarillisena visiona. PALSA on elokuva suomalaisesta kuvataiteilijasta Kalervo Palsasta (Janne Reinikainen), jonka hänen oma aikansa hylkäsi. Kuvissaan Kalervo ratsastaa auringonlaskuun Tex Willerinä, vaikka todellisuudessa hän juopuu lautamökkinsä kylmyydestä. Ei kronikka tahi taiteilijamuotokuva. PALSA keskittyy uniin ja maalauksiin, himoihin ja väkijuomiin. Maailma vaan oli häntä kohtaan julma ja ahdas. Elokuva julistaa, ettei Palsa ollut mikään kärsivä poikkeusyksilö vaan reilusti oman paikkakuntansa poikia; omasta ikäluokastaan se, joka alkoi pulata värien kanssa, se, joka ulosti tuntonsa kankaalle ymmärtämättömän kansan kauhisteltavaksi.