Land of the Lost

Land of the Lost Trailer

1/5 0.8/5.0

Alkuperäinen nimi Land of the Lost
Lajityyppien Toiminta, Seikkailu, Komedia, Draama, Fantasia
Ensi-ilta
Tuotantovuosi 2009
Tuotantomaa Yhdysvallat
Ohjaajat Brad Silberling
Näyttelijät Will Ferrell, Anna Friel, Jorma Taccone, Danny McBride
Levittäjä Finnkino (FI-Cinema)

Tiivistelmä

Avaruusajan pyörteet on syvältä. Parhaat päivänsä nähnyt tiedemies Rick Marshall (Ferrell) on ammuttu ajassa taaksepäin. Tosi kauas. Marshallilla ei ole aseita, kykyjä eikä juuri älyäkään selviytyäkseen toisesta, ilkeitä dinosauruksia ja taruolentoja täynnä olevasta universumista. Hänen kanssaan seikkailuun on imetty mukaan älypää tutkimusapulainen Holly (Friel) ja punaniskasuoriutuja Will (McBride). T-Rexin jahtaama ja tuskastuttavan hitaiden Sleestaks-matelijoiden stalkkaamien Marshallin, Willin ja Hollyn täytyy luottaa kädelliseen liittolaiseensa Chakaan (Taccone) löytääkseen ulos kummallisesta ulottuvuudesta. Jos he onnistuvat pakenemaan solmuun menneeltä tutkimusmatkaltaan heistä tulee sankareita. Jos he jäävät jumiin, heistä tulee Land of the Lostissa pysyviä pakolaisia.