Kirjava huntu

Kirjava huntu Trailer

Alkuperäinen nimi The Painted Veil
Lajityyppien Romantiikka, Draama
Ensi-ilta
Tuotantovuosi 2006
Tuotantomaa Kanada,Kiina,Yhdysvallat
Ohjaajat John Curran
Näyttelijät Catherine An, Bin Li, Bin Wu, Alan David
Levittäjä Nordisk Film (FI-Cinema)

Tiivistelmä

W. Somerset Maughamin romaani on filmatisoitu jo kaksi kertaa aiemmin: ensimmäisen, vuonna 1934 valmistuneen melodraaman pääosassa nähtiin jumalainen Greta Garbo. Vuonna 2006 valmistuneen elokuvan pääosissa ovat Edward Norton ja Naomi Watts. Norton esittää tohtori Walter Fanea, joka rakastuu Lontoon yläluokkaan kuuluvaan Kittyyn (Naomi Watts). Pari solmii hätäisesti avioliiton, mutta vääristä syistä: Kitty hyväksyy Walterin kosinnan lähinnä paetakseen äitinsä paheksuntaa - pelko naimattomaksi jäämisestä oli naiselle vielä todellinen uhka vuonna 1925. Walterin kosinta tarjoaa nuorelle naiselle mahdollisuuden uuteen elämään Shanghaissa, Kiinassa. Henkeäsalpaaviin maisemiin sijoittuva elokuva kertoo Walterin ja Kittyn ainutlaatuisen rakkaustarinan. Levoton ja itsekäs nuori nainen heittäytyy suhteeseen komean diplomaatin Charles Townsendin (Liev Schreiber) kanssa. Petetty aviomies vie vihoissaan nuoren vaimonsa pieneen kiinalaiskylään, missä kamppaillaan koleraa vastaan. Äärimmäisissä olosuhteissa parin on kohdattava avioliittonsa ongelmat - ja toisensa.