Herkullinen elämä

Herkullinen elämä Trailer

4/5 3.8/5.0

Alkuperäinen nimi The Hundred-Foot Journey
Lajityyppien Komedia, Romantiikka, Draama
Ensi-ilta
Tuotantovuosi 2014
Tuotantomaa Intia,Yhdistyneet Arabiemiirikunnat,Yhdysvallat
Ohjaajat Lasse Hallström
Näyttelijät Helen Mirren, Charlotte Le Bon, Manish Dayal, Rohan Chand, Juhi Chawla
Levittäjä Nordisk Film (FI-Cinema)

Tiivistelmä

Elämän maukkain matka alkaa ripauksella unelmia "Ounastelen, että kohtaloni oli määrätty alusta alkaen, sillä ensimmäinen tuntemukseni elämästä oli machli ka salanin, mausteisen kalacurryaterian tuoksu, joka leijui lattialankkujen raoista vauvansänkyyni vanhempieni huoneeseen ravintolan yläpuolelle." Chef Hassan Haji kertoo elämänsä tarinaa, joka tulvii eksoottisia tuoksuja ja veden kielelle tuovia makuelämyksiä. Kertomus kulkee Mumbaista Pariisiin, isoisän vaatimattomasta ravintolasta haute cuisinen korkeimmalle tasolle. Perhe joutuu lähtemään juuriltaan ja päätyy syrjäiseen ranskalaiskylään, jonne he perustavat paikkakunnan ensimmäisen intialaisen ravintolan. Vastapäisen gourmet-ravintolan omistaja, kopea Madame Mallory (Oscar-palkittu näyttelijätär Helen Mirren), käynnistää huimat mittasuhteet saavuttavan kulinaarisen sodan. Täältä alkaa Hassanin matka Pariisin ravintolaelämän huipulle. Menestyksen aineksiin kuuluu myös monta mitallista yllättäviä käänteitä ja kirpaisevia tappioita. Herkullinen elämä on hyväntuulinen elokuva, joka perustuu yltäkylläiseen ja ylistettyyn romaaniin.