Georg Ots - Rakkaani

Georg Ots - Rakkaani Trailer

Alkuperäinen nimi Georg
Lajityyppien Elämänkerta, Musiikki, Draama
Ensi-ilta
Tuotantovuosi 2007
Tuotantomaa Viro,Suomi,Venäjä
Ohjaajat Peeter Simm, Mati Põldre
Näyttelijät Marko Matvere, Anastasia Makejeva, Jonna Järnefelt, Matti Onnísmaa
Levittäjä Nordisk Film (FI-Cinema)

Tiivistelmä

Elokuva rakastetun laulajan Georg Otsin värikkäästä elämästä, rakkauksista ja menestyksestä. Georg Ots oli kuuluisa ooppera- ja chanson-laulaja Venäjällä, Baltian maissa ja Suomessa, missä hänen levynsä ovat edelleen suosittujaLaulajan tarina kerrotaan hänen toisen vaimonsa, Astan kertomana. Teatterin ja musiikin parissa varttunut Ots (1920–1975) halusi jo nuorukaisena laulajaksi, mutta hänen isänsä, laulaja Karl Ots piti lääkärin tai insinöörin ammattia parempana valintana ”heikkoääniselle” pojalleen. Sota keskeytti Otsin arkkitehdin opinnot, ja hänet komennettiin monen muun virolaispojan tapaan Neuvostoliiton armeijaan. Saksalaisten pommituksissa Otsia kuljettanut laiva kuitenkin upposi, ja sotavuosien ajan kotiväki ja tuore aviovaimo luuli nuorukaisen kuolleen. Venäjällä hän tutustui toiseen vaimoonsa, tanssitaiteilijana tunnettuun kaunottareen. Georg Ots oli 30 vuoden ajan Estonia-teatterin kantavia voimia ja hänet tunnettiin monista oopperaosistaan paitsi kotimaassaan myös Neuvostoliitossa. Suomessa hänet tunnetaan lähinnä iskelmälaulajana. Hänen unohtumattomia laulujaan ovat mm. Saarenmaan valssi, Muuttuvat laulut ja Rakastan sinua, elämä. Peter Simmin ohjaama elokuva on tunnelmallisen värikäs ja tavoittaa onnistuneesti 40–50-lukujen hengen. Georg Otsin roolissa nähdään Marko Matvere (s. 1968), joka on esittänyt Otsia myös suositussa Georg-musikaalissa Tallinnassa. Musikaalissa hän myös lauloi itse Otsin laulut, ja suoritusta suitsutettiin Suomenkin lehdistössä. Elokuvassa laulut kuullaan Otsin tulkitsemana. Asta Otsin roolin esittää venäläistähti Anastasia Makejeva. Elokuva on pääosin kuvattu Virossa. Helsingissä kuvattiin syksyllä 2006 Kulttuuritalon konsertti, missä Georg Ots laulaa muun muassa kohtauksia operetista Iloinen leski. Suomessa kuvatuissa kohtauksissa on mukana suomalaisia näyttelijöitä, kuten Jonna Järnefelt ja Matti Onnismaa.